"Surun kyynelissä on usein mukana

pisara oman rajallisuuden kokemusta"

 

 

olen kokenut todella tuota rajallisuuden kokemusta viime päivinä, työrintamalla tapahtui asioita jotka ns. olivat viimeinen pisara mun henkiseen tuskaan. En muista koskaan ennen elämässäni töissä itkeneeni mutta nyt ei auttanut, kyyneleet tulivat väkisin, vaikka asia oli sellainen joka olisi kyllä vaatinut kovana pysymistä ja itsensä puolustamista. No olenkin koko kesän tavallaan pelännyt että koska tuskaa on liikaa, pelkäämäni tuska ei liity kyllä mitenkään töihin vaan pikemminkin omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen... no nyt on sitten oltu alavireessä koko viikko, välillä tuntuu että herääminen, töihin tuleminen ja jotain ylipäätään aikaansaaminen on vääntämistä... kotona on jokseenkin turvassa, mutta huonekaluja on sitten vaihdeltu ja verhoja, se tasoitaa mieltä ja tuntuu hyvältä.... No jaksan kuitenkin toivoa että tästä on tie vaan ylöspäin.

Tänään tekis toisaalta mieli mennä pappisten lavalle kun siellä olis finlanders mutta yksin lähteminen ei houkuttele, vaikka toisaalta sais muuta ajateltavaa... hmm.. mietitään vielä..